Heimon blogi
maanantai 3.1.2011
Uutta vuotta olimme ottamassa vastaan Syötteellä, jossa oli soihtumäenlaskua ja ilotulitus. Väkeä oli runsaasti liikkeellä, pääasiassa arvioni mukaan mökkiläisiä ja uutta Vuotta alueella olevia turisteja. Muun ajan olimme kotona, paitsi eilen sunnuntaina pistäydyimme Oulussa asioilla. Suuri rekka-autolla Oulusta tuotu rankakasa pihalla alkaa mukavasti huveta, lähes puolet on jo pinossa.
keskiviikko 29.12.2010
Niinhän joulu on vietetty. Palailimme Etelä-Suomesta jo joulupäivänä, kun työt eli tämän viikon Pudasjärvi-lehti jo painoi mieltä. Joulun ja uuden vuoden välipäivät vietämme täällä Pudasjärvellä, Uutena Vuotena olisi ilotulitukset Syötteellä ja yhteiskuljetuskin, ehkä siellä tulee käytyä. Mieltä ilahdutti, kun Puolangalta pitkäaikainen ystävä joulukirjeen perusteelta ilmoittautui rankojen pilkkomistalkoisiin. Vielä on niitä jäljellä tosi suuri määrä, vaikka […]
Joulukirje 2010
Joulutervehdys 2010 Tämän vuoden suurin tapahtuma meille on ollut lokakuussa tapahtunut muutto Oulusta Pudasjärvelle, josta ostimme talon. Pudasjärvi-lehtemme (www.pudasjarvi-lehti.fi) työllistää yhä enemmän, joten ratkaisu on osoittautunut oikeaksi ja viihdymme paikkakunnalla erinomaisesti. Kaikki järjestyi ihan ihmeellisesti kaiken työkiireen keskelläkin. Saimme sukulaisilta, ystäviltä ja liiketuttavilta sekä työntekijöiltämme runsaasti apua noin 85 km muuttomatkalle. Kiitos vielä kerran avusta! […]
torstai 16.12.2010
Kaupungin talous kohentumassa Eilen oli Pudasjärven kaupungin lehdistötilaisuus koskien ensi vuoden talousarviota ja pitemmälle menevää taloussuunnitelmaa. Kaupungilla on ollut kaksi vuotta tiukka talouskuuri eli tasapainottamisohjelma, jota on myös noudatettu. Vastoin etukäteisoletuksia, tämä vuosi näyttää jo toteutuvan ylijäämäisenä, mutta tiukkaa on ollut, totesi kaupunginjohtaja Kaarina Daavittila. Ensi vuodella ei ehkä tarvitse nostaa veroäyriä, kuten tehtiin tänä […]
tiistai 14.12.2010
Joululehtien tekeminen on kiireisimmillään.On ollut mielenkiintoista olla pudasjärvisiin yrityksiin yhteyksissä ja kuulla myös yrittäjien kuulumisia. Paljon on tullut esille myös uusia yrityksiä. Tämän viikon lehdessä on haastattelu metsäpalveluyrityksestä ja automyyntiyrityskin on aloittanut. Useita yrityksiä on syntynyt hoito- ja kotipalvelualalle. Meilläkin kävi uusi yrittäjä hoitamassa joulusiivouksen ja pesi ammattimaisesti mm. kirpputorilta ostamamme olohuoneen sohvan.
Torstai 9.12.2010
Kotiutuminen Pudasjärvelle Tänne Pudasjärvelle on reilussa kuukaudessa jo kotiuduttu mukavasti, joskin Ouluunkin ovat yhteydet edelleen kunnossa. Eilenkin tuli hääkuvauspyyntö sieltä ja sen lupasin ilman muuta hoitaa. Pihamaalla on ulkotöitä, kun on rekkakuormallinen koivurankoja ja kaadoimme kolme suurta mäntyä talomme viereltä. Suurimman läpimitta on tyvestä yli puoli metriä. Piti hakea autotallista suurin Fiskarssin kirves pölkkyjen halkomiseen. […]
torstai 9.12.2010
Pikkujouluja Nyt on pikkujouluaikaa. Ensimmäinen oli Joutsenmedialla asiakasilta, joka oli kuin pikkujoulu eli hyvää ohjelmaa, hyvää ruokaa ja vapaata seurustelua. Sitten oli MTK-Pudasjärven pikkujoulu Syötteellä. Siellä olivat tuottajat itse järjestäneet mm. Tiernapoika esityksen ja joulupukki kävi tuomassa lahjoja ”ken lahjan tuo – se lahjan saa” -syteemillä. Oulun Yrittäjien pikkujoulu oli kaupungin teatterilla ja kävin vielä […]
Tiistai 7.12.2010
Pudasjärvelle muuttaminen Puolisoni Eila alkoi puhua syyskuun lopulla, että saattaisi olla parempi, että muuttaisimme Pudasjärvelle, jos sieltä löytyisi sopivat tilat. Vähän ajan kuluttua tuttavayrittäjä mainitsi tavatessamme, että hänellä olisi talo Pudasjärvellä myytävänä. Lokakuun alussa tehtiin siitä pankin ystävällisellä rahoituksella kaupat ja muutimme lokakuun aikana Oulusta Pudasjärvelle. Talo on niin suuri, että siihen mahtui myös VKK-Median […]
Valtakunnalliset yrittäjäpäivät 2010
Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät Olin 22.-24.10 Valtakunnallisilla Yrittäjäpäivillä Turussa. Otin valokuvia ja tein juttuja eri puolille Suomea yrittäjien aluejärjestöjen lehtiin. Tässä juttu, jonka lähetin lehtiin. ”Vimma ja kipinä” oli teemana 22-24.10 Valtakunnallisilla Yrittäjäpäivillä Turussa. Päiville osallistui yli 2000 henkeä. Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi valittiin hallituksen puheenjohtaja Mikko Simolinna Pukkilasta. Hän voitti äänestyksessä äänin 1331-801 vastaehdokkaansa, kaksi vuotta Suomen […]
Maanantai 18.10.2010
Moni odottaa siirtoelintä Kävin viime lauantaina 16.10 Munuais- ja maksayhdistyksen järjestöpäivillä Oulussa Holiday Inn hotellissa ja sieltä tarttui kynääni seuraavanlaista tärkeää tietoa, joka on menossa myös lehdessä julkaistavaksi. Minulla itsellä on ollut jo pitkään elinluovutuskortti täytettynä lompakossani. Pohjois-Suomen Munuais- ja maksayhdistys ry eli Pomsi juhli toimintansa 40-vuotista taivalta Oulussa perjantaina 15.10. Pomsi on alueellinen kansanterveys- […]
Tiistai 12.10.2010
Yrittäjien Nordea ilta Oulun Yrittäjien ja Nordeapankin järjestämä Nordea illa oli torstaina 1.10. Iltaan saapui ennätysmäärä yrittäjiä, noin 200. Tänä vuonna ilta oli teemaltaan ranskalainen, joka näkyi isäntien pukeutumisessa, kokoontumistilojen koristelussa sekä tarjoilussa. Teema tuli esille myös Virva Jakkulan hienosti tulkituissa ranskan kielisissä lauluissa. Häntä säesti hanurilla ja kitaralla oululainen yrittäjä Osmo Rantapelkonen. Vieraat […]
Maanantai 20.9.2010
Hymyile, tapakouluttajan ohje Viime torstaina 16.9 oli Oulun Nordealla klo 8 yrittäjille aamukahvitilaisuus. Aluksi oli sepa pankkiasioista tietoisku, jonka jälkeen oli noin tunnin tapakouluttaja Kaarina Suonperän esitys. Häntä kutsutaan rouva Siniseksi, kun hän pitää sinivalkoisia vaatteita – niin nytkin. Ensiksi saimme tietoiskun Ruotsin kuninkaallisista häistä ja mitenkä kuninkaallisissa häissä tulisi käyttäytyä. Ruotsissa kuhisi 19. kesäkuuta, […]
perjantai 10.9.2010
Yrittäjäkirkko Suomalaisen yrittäjän päivänä Oulussa Suomalaisen yrittäjän päivänä 5.9.2010 oli klo 12 yrittäjäkirkon merkeissä pidetty jumalanpalvelus Pyhän Tuomaan kirkossa, joka on yksi Tuiran seurakunnan neljästä kirkosta. Jumalanpalveluksen toimitti kirkkoherra Hannu Ojalehto, saarnan piti kappalainen Juha Valppu, tekstit lukivat diakoni Riku-Matti Järvi ja Liikemiesten Lähetysliiton puheenjohtaja Erkki Haarala. Musiikkia esittivät kanttori Lauri-Kalle Kallunki uruilla ja pianolla. […]
perjantai 3.9.2010
Blogiin Eilen illalla kävin Vuokatissa Jummien keilakisassa ja menipä ihan kohtuullisesti kuuden sarjan tulos 1007, joka tietää noin 168 sarjaa kohden. Yksi sarja oli 219 ja yhtään ei mennyt alle 150, josta olin hyvilläni. Valtakunnan sarja alkaa reilun viikon kuluttua, jossa ensimmäinen kisa on Iisalmessa. Saa nähdä pääsenkö sinne. Viime viikonvaihteessa oli venetsialaiset Pudasjärvellä, josta […]
tiistai 24.8.2010
Alkupuolelta pidennettynä viikonloppuna olin ensin torstaina ja perjantaina Kajaanissa tyttären omakotirakennuksella pilkkeitä tekemässä vävyn kanssa. Torstai illan huhkimme pimeään saakka ja yövyin tyttäreni anoppilassa Oulujärven rannalla.Pe aamuna kävin aamu-uinnilla – tietenkin – ja aloitimme pilketyöt heti aamusta ja saimme rankakasan selvitettyä puolen päivän jälkeen. Pihalle jäi kolme suurehkoa pilkehäkkejä ja siitäpä on kiva niitä poltella, […]