Joulukuu 2019

Launtai 7.12.2019

Lauantaina ja koko viikonvaihteen ajan Syötteellä oli Talvikauden avausviikonvaihde ja tapahtumia runsaasti. itse aloitin kierroksen Pytky-Cafeesta, jossa oli avajaiset. Joujupukki oli tienvarressa vilkuttamassa ja ohjaamassa autoja kääntymään pihaan. Eniten kuitenkin oli hiihtäjiä. Vaasan seudulta oli useita pariskuntia, samoin tietenkin Oulusta. Mari Kälkäjä palveli tiskin takana ja apuna oli ahkera talkoojoukko, joten palvelut sujuivat hyvin.

Siitä jatkoin Pärjän Ski Bistro&Suites -ravintolan avaukseen, jossa onnittelukukat sain ojentaa yrittäjä Mauno Sarajärvelle. Laskettelijoita kävi koko ajan, joille oli tarjolla monipuolista ruokatarjontaa ja juomiakin näytettiin ostettavan.

Sitten siirryin luontokeskukseen Sami Säilyn Valon hetkiä Koillisen metsissä -valokuvanäyttelyn avaukseen. Hän näytti tietokoneelta noin 160 kuvaa, joista näyttelyssä on valikoituna kolmisenkymmentä valokuvaa. Säilyn toiveena oli vielä saada kuvattua liito-orava, josta on kyllä esimerkkikuva luontokeskuksen pysyväisnäyttelyssä. Janne Autere ja Terhi Taigavaara palvelivat Kahvila Korpissa.

Sitten kävin tustumassa Marko Raution vuokraamoyritykseen TunturiMarketin alakerrassa – entisissä Keskusvaraamon tiloissa. Valmista alkoi olla ja yritys olikin ensimmäistä pävää avoinna. Vuokrattavia moottorikelkkoja oli pihalla ja läskipyöriä sisällä hyvä valikoima.

Siitäpä oli lyhyt matka siirtyä Tuba Food&Lounge ravintolaan, joka oli avattu itsenäisyyspäivänä SyöteAreenalle. Ravintolassa oli nuorilla tiukka tietokonepelien kisa. Areenan tilojen puolella oli pienoismessut, jossa eri yrityksiä esitteli ja myi tuotteita. Myös muotinäytös oli alkamassa. Yrittäjä Anne Mikkola kertoi, että eilen illalla Samae Koskisen konsertissa oli noin 150 henkeä mukana. Jarkko Koskenmäki kertoi uuden Kide hotellin olevan täynnä ja Juha Kuukasjärvi kertoi vuosi sitten jouluna palaneen Hotelli Iso-Syötteen vanhan puolen olevan jo majoituskäytössä. Laskettelijoita näytti olevan runsaasti rinteissä. Sieltä Veinalotta Vesterinen lupaili mm. soihtulaskusta kuvia Pudasjärvi-lehteen.