maanantai 7.2.2011

Suomen Yrittäjät ja Fennia ovat järjestäneet joka vuosi helmikuun alussa yrittäjien puheenjohtajille Ruotsinlaivalla koulutusristeilyn 80-luvun alkupuolelta lähtien. Olen siellä ollut mukana vuodesta 85 lähtien yhtä vuotta lukuunottamatta joka vuosi. Nytkin olen lähdössä ja odotan mielenkiinnolla seminaarin antia sekä mukava on tavata vuosien ja vuosikymmenien varrella olevia yrittäjätuttavia. Sieltä saa puheista ja keskusteluista aina vinkkejä omaankin yrittäjäelämään, joka nyt on ihan tiivistä, kun on kaksi yritystä toiminnassa.

Siis sunnuntai aamulla Oulusta lentokoneella Helsinkiin, sitten pari päivää laivalla ja tiistaina iltapäivällä takaisin Pudasjärvelle sorvin ääreen tekemään risteilystä lehtijuttua, jonka toimittelen ympäri Suomea Suomen Yrittäjien aluejärjestöjen omiin lehtiin.