Maanantai 20.9.2010

Hymyile, tapakouluttajan ohje
Viime torstaina 16.9 oli Oulun Nordealla klo 8 yrittäjille aamukahvitilaisuus. Aluksi oli sepa pankkiasioista tietoisku, jonka jälkeen oli noin tunnin tapakouluttaja Kaarina Suonperän esitys. Häntä kutsutaan rouva Siniseksi, kun hän pitää sinivalkoisia vaatteita – niin nytkin. Ensiksi saimme tietoiskun Ruotsin kuninkaallisista häistä ja mitenkä kuninkaallisissa häissä tulisi käyttäytyä. Ruotsissa kuhisi 19. kesäkuuta, kun kruununprinsessa Victoria meni naimisiin kihlattunsa Daniel Westlingin kanssa. Pahin moka olisi, jos ”Menisi kättelemään kuningasta ’hei, mitä sinulle kuuluu?’. Kuninkaallisia ei sinutella, kätellä tai kosketella. Vain kuninkaalliset kättelevät”, Suonperä ohjeisti.

Kuningasta voi kuitenkin kutsua teidän majesteetiksi, jos tämän kanssa pääsisi juttusille.”Se voi kuitenkin olla vaikeaa, sillä siinä on 27 turvamiestä välissä”, Suonperä naureskeli. Daniel Westling muuttui prinssiksi samalla hetkellä kun sanoi tahdon ja häntä kutsutaan sen mukaan. Myöhemmin hän saanee myös muunlaisia arvonimiä.

Saimme koulutusta, kuinka suhtautua maahanmuuttajiin, joita Suomessa on hänen mukaansa 230 000 tällä hetkellä. Hymyile, kun heitä kohtaat, on lyhin tie ja perusohje. Monet ulkomaalaiset ovat ihmetelleet, mikä meni pieleen, kun suomalainen neuvottelukumppani ei ollut hymyillyt heidän tavatessaan. Työperäinen maahanmuutto on tullut Suomessa jäädäkseen ja sitä tarvitaan, koska Suomi eläköityy pikavauhtia.

Suomi sain maailman parhaan maan tittelin arvostetun News Week –lehden arvioissa. Jo piti löytyä suomesta tahoja, jotka pistivät sinne postia, että on tapahtunut pistelaskussa virhe. Tämä on turhaa vaatimattomuutta. -Olisi nyt kerrankin otettu kunnia ilman mahdollisia pistelaskuvirheitä.

Arvosta toista henkilöä! Työelämässä pukeutuminen on huomioitava ja se viestii paljon ihmisestä. ”Puku tekee miehen”. Äänen sävy on tärkeä keskusteluissamme. Todellinen läsnäolo ja kunnteleminen ovat tärkeitä. Saimme kuulla myös, mistä EU-lipun värit ja 12 tähteä lipussa ovat peräisin. Sininen väri on Neitsyt Marian väri ja 12-tähteä on sama kuin 12 opetuslasta. Tosin 12 myös monissa muissa yhteyksissä symbolisoi täydellisyyttä ja yhtenäisyyttä esim. 12 kuukautta, 12 tuntia on puoli vrk jne. Oikein ajatuksia herättävä luento ja esitystyyli oikein sydämellinen