Savusaunassa torstai 15.4.2010

Savusaunassa Eilen sain kutsun tulla savusaunaan. Lenkki- ja muidenkin harrastusteni kaveri Matti oli rakentanut kotinsa pihalle savusaunan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kiukaallakin oli kiviä yli 1000 kg. Hän oli alkanut lämmittää saunaa kahden aikaan iltapäivällä ja klo 19 meitä oli kuusi miestä saunomassa. Kyllä siinä ilta kului mukavasti miesporukalla jutellessa ja saunan löylyistä nauttien. Ilma oli sen verran lämmin, että vilvoittelu onnistui saunan terassilla. Vielä sitten kahvituokio sisällä, niin oli mukava ajella kotia virkistävän ja mukavan illan päätteeksi.