Töitä tehdessä tiistai 15.12.2009

Tässä olen aloitellut Heimon päivänä töitä. Meneillään on toiseksi viimeisen Pudasjärvi-lehden tekeminen tänä vuonna ja myös ennen joulua.

Viime yönä kirjoittelin juttuja aamuyölle saakka ja hyviä aiheita on tarjolla. Lehti näkyy aina tiistai-illasta lähtien lehden www-sivuilla ja ilahduttavasti olemme huomanneet olevan sivuilla kävijöitä ja se on vielä koko ajan lisääntymässä. Saimme hyvännäköisen sivun Syötteen Lumimaan avajaisista viime viikon perjantailta. Värikkäitä lumisia kuvia olisi ollut enemmänkin tarjolla, mutta niitä ei kovin monta mahdu yhdelle sivulle. Tänään on Pudasjärven kaupuginvaltuuston kokous ja olen sopinut koko valtuuston kuvauksesta ennen kokousta. No, kuvien ottaminen eri tilanteista on tuttua puuhaa vuosikymmenien varrelta.