Syötteeltä Tuusniemelle 28.12.2009

Joulun vietimme Syötteellä, jossa osallistuin muun muassa

moottorikelkkasafarille ja porotilalla vierailuun ja sain

poroajokortinkin. Siellä oli paljon ulkolaisia vieraita ja kiva oli

pitkästä aikaa harjoitella englannin kieltäkin. Jouluateriat olivat

monipuolisia ja runsaita, joka näkyy sitten nyt puntarin lukemissa ja

aiheuttaa paineita, että tulisi ryhtyä harjoittamaan painonhallintaa

mielellään jo ennen uuden vuoden lupauksien tekemisiä. Joulupäivänä

ajelimme Tuusniemelle äidin luo, jossa myös sai nauttia äidin

laittamista jouluherkuista. Pakkasta oli sinne ajaessamme 29-24 astetta,

mutta aurinko paistoi ja nostatti omalta osaltaan joulumieltä. Tapanin

päivänä ja eilen sunnuntaina aika kului lukiessa ja tv:tä katsoessa. No,

yhden kerran kävin lenkillä ja lumitöissä sai myös mukavasti raitista

ilmaa ja kuntoilua. Nyt alkoi arki ja monet rästityöt odottavat

tekijäänsä eli emme näillä näkymin enää matkusta tämän vuoden puolella –

korkeintaan pistäydymme Pudasjärvellä työasioissa. Uuden Vuoden

suunnitelmia ei ole vielä sen kummempaa – eiköhän vuosi 2010 tule

otettua vastaan täällä Oulussa. Eilan tytär Ritva on tulossa tänään

meille ja viipyy toivon mukaan useita päiviä Reiska -koiransa kanssa.

Lea tyttäreni tulenee pistäytymään päiväsittäin perheensä kanssa myös

vielä tämän vuoden puolella.