Taas on syksy

Paljon on aikaa vierahtänyt kun viimeksi olen blogiini kirjoitellut yhtään mitään. Lähes tasan vuosi sitten olin pojanpoikani, Mikon, kanssa Rhodoksella. Voisi siellä käydä uudelleenkin, paikka oli ihana. Mukavaa oli uida Välimeressä ja nauttia aurinkoisesta säästä. Tutustuimme kaupunkiin, kävimme retkillä ja kun matka meni hyvin niin aiomme jatkaa niiitä. Seuraava kohteemme on Egypti ensi vuonna.

Viime talven kävin ahkerasti kerran viikossa ratsastamassa  ja tyttäreni Ritvan kanssa olimme kesäkuussa viiden päivän ratsastusleirillä Mikkelissä. Sain ratsastaa upealla täysveriarabialaistammalla, Madonnalla. Se oli valkoinen ja säyseä – kuten pitää ollakin, kun en ole mikään taitoratsastaja. Madonnan selässä sitten kokeilin laukkaa ensi kerran ja hyvin pysyin selässä. Nyt sitten koko ratsastamistouhu on ollut jäissä koko kesän kun kesäkuussa loukkasin polveni ja koko kesän se on ollut kipeä. Ratsastusleirillä päräjäsin jotenkin, mutta kyllä se kipeä oli. Ja koko ajan vain tuli kieämmäksi, joten piti lopulta lähteä lääkäriin. Tässä pitää kyllä todeta että olipa hyvä kun oli vapaa-ajan tapaturmavakuutus kunnossa. Kaikki kulut maksoi vakuutus ja hoito oli ODL:ssa tosi asiantuntevaa ja hyvää.

Ihan se vain tuli laiskuuttani, se polvikipeä. Suihkuttelin kettiön amppelikukkaa ja laitoin sitä paikalleen, mutta  en ylettynyt kattokoukkuun kukkaa laittamaan kun ei tuota pituutta ole niin kovasti minulle siunaantunut. En viitsinyt siten talousjakkaraakaan hakea, joten hyppäsin keittiön pöydälle ja samalla löin kattolamppuun pääni. Sitä siinä väistelin ja jalka oli niin pöydän reunalla, että lipesi ja sieltä tulin rymisten alas. Mutta kukka oli koko ajan kädessäni, eikä pisaraakaan multaa tippunut lattialle… Tuolikin siinä rytäkässä meni nurin, löin polveni tuolin nurkkaan ja kyllä kävi kipeästi. Siinä sitten lattialla istuin tovin ja uikutin. Koko sääri meni mustelmille, mutta kun kinttu liikkui, ajattelin että kyllä se siitä paranee. Ei parantunut – mutta nyt polvi on leikattu joten pääsee taas kävelemään ja lenkille ja muutaman viikon pästä ratsastamaankin. Vähän kyllä nolotti kertoa lääkärille että pöydältä tipahdin. Kyselin polven loppusyynissä lääkäriltä milloinka uskallan ratsastamaan. Hän siinä alkoi puhumaan että hänen vaimonsa ratsastaa myös ja vaimon ystävistäkin osa, ja oli kuunnellut kun tytöt oli puhuneet kuinka ihana joku Pertti on. ”Luulin että pojista puhuvat, vaan sitten ymmärsin että hevosistahan ne puhuu”, naureskeli lääkärini.

Syksyn suuria uutisia on ollut jokinlautakasa, joka on saatu ilmaiseksi. Ottaisin minäkin lautakasan ilmaiseksi jos tarvetta olisi. Viime kesänä kanttasin kukkapenkkiä laudalla, jonka otin tienpenkalta, jossa oli joku lautarakennus purettu ja laudat odotti vientiä kaatopaikalle. Olisin ottanut lautoja enemmänkin, mutta en ehtinyt, kun kasa oli pois kuskattu. Harmi. Kyllä minä olisin voinut niistä naulat kiskoa ja sementit pudistaa ja kantata kukkapenkkejä edelleen. Mutta on minulla vanhoja tiiliskiviä, jotka ovat patinoituneet vihreiksi, joten kanttailen niillä sitten.