Useita lehtiä – täti Elvin synttäreillä

Meillä VKK-Mediassa ja Pudasjärvi-lehden toimituksessa on ollut todella vipinää. Viikon sisällä on ilmestynyt kolme lehteä eli 16-sivuiset yrittäjä-aiheiset lehdet saimme valmiiksi Haukiputaalle ja tällä viikolla Kempeleeseen. Pudasjärvi-lehti ilmestyi myös tällä viikolla. Lisäksi meillä on tekeillä Suomussalmen Palveluhakemisto Santra ja Puolangan Palveluhakemisto Halloota Puolanka. Juuri nyt teemme Iihin Iiläinen lehteä, joka on Iin Yrittäjien kustantama lehti. Siinä on aiheena Rakentaminen ja Iissä olevat Iin Messut. Oikein mielenkiintoista on ollut syventyä lähiaikana Oulun lähikuntien ja kaupungin ajankohtaisiin asioihin. Lamasta ei ole juuri puhuttu. Kempeleessä kuntaa närästää Oulun kaupungin virkamiesten nuiva suhtautuminen kunnan suunnittelemiin moottoritien lisärampppien rakentamiseen Zatelliitti yrityspuiston kohdalle sekä itse yrityspuiston rakentamisen. Yrittäjäyhdistys juhlii 30-v juhlavuotta ja ensi sunnuntaina yrittäjät järjestävät koko perheelle talvitapahtuman. Haukiputaalla vastaava tapahtuma oli viime sunnuntaina. Järjestämme valokuvauksen kumpaankin tapahtumaan. Toissapäivänä kävimme onnittelemassa ja kuvaamassa uuden Äimätien katsastusaseman avajaisia. Siellä sain hernesoppaa kaunotar Jasmin Mäntylän tarjoamana ja kuva on muistona tapahtumasta.

Viime viikonvaihteessa vierailimme Tuusniemellä tätini Elvi Kasasen 65-v päivillä. Olipa mukava häntä onnitella ja samalla tavata sukulaisia ja myös tuttavia syntymäkunnastani. Minulla on ollut pitkään haaveena saada aikaiseksi sukulaisista kertova kuvakirja ja ajatus voimistui jälleen heitä tavatessani. Hienoa oli nähdä nuorin sukuun kuuluva jäsen, sillä veljeni Joukon tyttären Eijan sylissä oli 3 kuukauden ikäinen terhakka tytär. Opin myös tuntemaan muutamia nuoremman sukupolven jäseniä. Minulla on varsin kattava nimi- ja osoitteisto, mutta päivitettävää siinä on tullut kovasti viimeisen viiden vuoden aikana.

Sattui sitten niin mukavasti, että syntymäpäivillä tapaamamme täti Kaijan tytär Teija Ruotsalainen vieraili meillä harvinaisena yövieraana toissapäivänä, kun hänellä oli täällä Oulussa työhön liittyvä koulutuspäivä. Todella iloitsimme hänen käynnistään. Yhdessä myös juttelimme, että kyllä sukulaisten kesken pitäisi saada aikaiseksi enemmän yhteydenpitämistä.