Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry:n 70-v juhla

Osallistuin Eilan kanssa sekä yhdessä 440 muun yrittäjän kanssa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien 70-v juhlaan, jota muistelin varhain maanantaiaamuna ennen Tampereelle ja Saloon suuntauvaa matkaani seuraavasti:

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät vietti 70-vuotisjuhlaa lauantaina 20.9. Oulussa. Juhlavieraita oli ilmoittautunut 440 eli niin paljon kuin Radisson SAS hotellin ravintolaan mahtui. Juhlapuhuja ympäristöministeri Paula Lehtomäki maalaili tulevaisuuden kuvia eli hän visioi miltä Suomi näyttää reilun 10 vuoden kuluttua. -Oulun väkimäärä on kasvanut muutenkin kuin kuntaliitosten myötä. Kasvusta suuri osa on yli 65-vuotiaita, jonka Lehtomäki näki yrittäjien kannalta positiivisena.

–Nykyajan eläkeläiset haluavat nauttia ja kuluttaa ja he tulevat käyttämään paljon palveluja. Erityisesti tämä näkyy hoivayrittäjyyspuolella. Kylätalkkareita tarvitaan entistä enemmän ja muitakin palveluja ostetaan runsaasti ja hyödynnetään samalla kotitalousvähennysoikeuden tuomia verohelpotuksia. Energiapuolella maalämmön käyttö ja uusiutuvankin energian käyttö kasvaa. Hailuotoon mennään siltaa pitkin ja perämerelle on ilmaantunut suuret määrät tuulivoimaloita. Metsäteollisuus on muuttanut muotoaan. Sähköautot ovat yleistyneet. Matkailuala on kasvanut pohjoisen Suomen lumivarmuuden vuoksi ja kesämatkailu lisääntynyt, koska ihmiset haluavat lähteä viileämpään ja miellyttävämpään ilmaan kuumista etelän maista.

Ilmaston lämpenemisestä on maanviljelijöille apua. Rehuvilja kasvaa hyvin, maissi- ja auringonkukkapeltoja näkyy yleisesti. Tosin haittapuolena on lisääntyneet myrsky- ja tuholaisvauriot. Nykyään tehdään paljon päätöksiä, joissa on otettava huomioon ilmaston lämpenemisen tuomat vaikutukset tulevaisuudessa.

-Tulevaisuus pitää tehdä. Itsestään se ei voi tulla voitoksi, neuvoi Lehtomäki. Hän kehotti yrittäjiä nostamaan osaamisensa tasoa. Yhtäkään nuorta ei olisi vara jättää koulutuksen ulkopuolelle. Heitä tarvitaan työelämässä. Luonnonvarat ja osaavat ihmiset ovat Pohjoisen Suomen voimavarana. Lehtomäki mainitsi muun muassa lisääntyneen kaivosteollisuuden ja metsäteollisuuskin on Suomen voima viimeaikaisista ikävistä uutisista huolimatta. Lopuksi hän kehotti pitämään yrittäjyyden hyviä puolia esillä. -Se on merkkinä nuorille, että he kiinnostuisivat yrittäjyydestä.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus muistutti, että viimeaikaisten UPM:n ja Stora Enson tehtailta työtä vaille jääneiden ihmisten tulevaisuus on hyvin paljon siitä kiinni, miten yrittäjät pystyvät tarjoamaan heille työtä. Hän kysyikin, miten yhteiskunta on auttanut yrittäjiä työllistämään. Perintöveron käsittelyn kiemurat yrittäjien sukupolvenvaihdostilanteessa ovat yrittäjiä hämmentäneet. Päätöksissä pitäisi ottaa huomioon, että menestyvä ja vakavarainen yritys pystyy lisäämään työpaikkoja. Tätä yhteiskunta voi edistää verotuksellisin keinoin. Yrittäjien verotusta ei saa kiristää, vaan keventää. Yleensä ottaen Järventaus antoi kiitosta nykyiselle hallitukselle. -Haasteet ovat kuitenkin suuria. Yrittäjyys on Suomen ja koko maailman talouden moottori, hän totesi.

Juhlan avasi Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajuutta lokakuussa liittokokouksessa Rovaniemellä tavoitteleva Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Jorma Kortesoja. Hän kertoi, että aluejärjestön historiikki tehtiin poikkeavalla ja kiinnostavalla tavalla elokuvan muodossa. Sen oli toteuttanut Raahen Ammattiopisto ja päänäyttelijä Janne Raudaskoski toimi myös juhlan ammattinsa osaavana juontajana. Yhteistyökumppaneiden yhteisen puheenvuoron käytti Nordean aluejohtaja Pekka Koskela toivoi ihmisten ottavan entistä enemmän vastuuta ja itsensä likoon laittamista. Ilman yrittäjien panosta yhteiskunnan pyörät eivät pyöri. Kasvavassa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toiminnassa on hänen mukaansa aktiivinen ja rento meininki. -Toiminnan takana ovat ihmiset, jotka tänä iltana ovat kokoontuneet juhlimaan suurella joukolla.

Juhlaohjelmaan merkittyinä yhteistyökumppaneina olivat Nordean lisäksi Finnvera, Fennia, Oulun Seudun Ammattiopisto, Elisa, Oulun Sähkönmyynti ja Forum24.

Juhlassa jaettiin ansiomerkkejä ja yrittäjäristejä. Yrittäjien korkein huomionosoitus Yrittäjäristin Suurristi luovutettiin pulkkilalaiselle sairaankuljetusyrittäjä Viljo Långströmille. Lisäksi jaettiin useita kultaisia ja hopeisia ansiomerkkejä sekä yrittäjäristejä. Sielukkaita musiikkisovituksia esittänyt laulaja Anne Vihelä Kalajoelta kertoi juurensa olevan Pohjois-Pohjanmaan rosoisella rannikolla. Vuoden 2007 Idols kilpailussa menestynyt Kristian Meurman ja vuoden 2006 tangokuningas Marko Lämsä Pallosalamat yhtyeensä kanssa saivat yrittäjät innokkaasti liikkeelle tanssilattialle ja Meurmanin nimikirjoitukset olivat suosittuja esiintymisen lopuksi.