Hengelliset kesäjuhlat kuuluvat kesään

Tiedotusvälineistä saamme lukea, että lähes joka viikonloppu on jossain päin Suomea hengelliset kesäjuhlat, muutamina viikonloppuina useammatkin. Eniten ehkä tiedotusvälineissä näkyvät Suviseurat ja Herättäjäjuhlat, joissa onkin kymmenien tuhansien vierailijamäärät.

Minulla oli tilaisuus vierailla Kansanlähetyspäivillä Kajaanissa sunnuntaina 5.7. Päivät pidettiin Kajaanin Urheiluhallissa, jossa ne olivat edellisenkin kerran vuonna 1984. Silloin olin mukana koko päivien ajan ja siellä sain kuulla Puolanka –lehdestä, jonne menin töihin samana syksynä ja muutaman kuukauden jälkeen vuoden 1985 alusta tehtiin lehdestä kaupat ja minusta tuli lehtiyrittäjä. Monia silloisiakin ja myöhemmin tulleita tuttuja tapasin päivillä. Sain jututtaa myös omaa lähettiäni Leena Mäkäräistä, joka on työssä Egyptissä. Hän pyysi rukoilemaan, että viisumiasiat järjestyisivät ja pääsi kotimaan lomalta takaisin lähetyskentälle, jossa on ollut jo useita kymmeniä vuosia. Samoin Kuhmosta lähtöisin oleva Mirjami Uusitalo oli paikalla, joka on Raamatun käännöstyössä Etiopiassa. Mirjamia en päässyt kuitenkaan jututtamaan. Ehtoollista jakoi Niilo Räsänen, jonka kanssa on monia nuoruuden muistoja Tuusniemen ajoilta. Hänellä on 50-v päivät elokuussa, jotka vietetään kuulemma Ryttylän lähetyskeskuksessa ja jonne ovat kaikki hänen ystävänsä tervetulleita. Jos vain suinkin on mahdollista, olen sinne menossa. Uusi Tien kirjaosastolla oli paljon hyviä kirjoja, joita olisi tehnyt mieli hankkia. Muutamia ostin ja sain hankituksi myös tyttärelleni Lealle hyvän syntymäpäivälahjakirjan, jonka veinkin heti päivien päätyttyä Kajaanissa. Erikoinen ostos oli pyyhe, johon oli merkattu kaikki paikkakunnat, joissa Kansanlähetyspäiviä on pidetty 60-luvun lopulta saakka. Olin käynyt aikanaan yli 20 päivillä mukana ja olin niissä kuvaajana. Monet nytkin muistivat minut niiltä ajoilta. Kun istuin päätöstilaisuuden aluksi penkkiin, tervehdin vieressä olevaan iäkkäämpää tuntematonta naishenkilöä. –Kyllä minä sinut Heimo Turunen muistan ja tunnen, hän totesi. Klo 13 alkoi lähetystilaisuus, jossa siunattiin kuusi uutta lähettiä sekä lähes 20 lähettiä uudelle työkaudelle. Oli ilo huomata, että Kansanlähetys on edelleen niin kotimaan evankelioimistyötä tekevä, kuin myös voimakas lähetysjärjestö. Totesin myös, että järjestö oli saanut (aktiiviaikojeni jälkeen) hyviä ja aikaansa seuraavia työntekijöitä, joista haluan mainita entisen Kankaanpään seurakunnan kirkkoherra Keijo Rainerman ja Uusi Tien toimitusjohtaja Raimo Raukon, jota viimeksi mainittua sain jututtaakin. Päätoimittaja Leif Nummelakin tervehti sydämellisesti ja mainitsi, että tokihan hän Heimon muistaa. Samoin totesi päivien johtaja Sakari Valkama, jonka luona kävin Japanissa -70 luvulla. Paljon tuli muistoja mieleen puheita kuunnellessa ja ohjelmaa seuratessa. Ne ovat hyviä muistoja ja ehkäpä vielä jotakin perustaa on jäänyt nykyisellekin elämälle, jossa suurin huomio on kiinnittynyt yrityselämän asioiden hoitamiseen ja eteenpäin pyrkimiselle. Ainakin päivillä käynti antoi paljon miettimisen ja pohtimisen aihetta; mitkä asiat elämässä ovat tärkeitä ja mikä on elämän tarkoitus ja päämäärä.