Maaliskuu maata näyttää…

Mitenkähän nuo vanhat sananlaskut paikkaansa pitänevät? Nyt on lähes koko talven “maata näyttänyt” ja iltaisin kun teen töitä ja tuuletan työhuonetta, kuulen useimmiten veden lotinaa. Näinköhän tämä kasvihuoneilmiö lisää sateita ja siinä sivussahan tulee aina vain pimeämpiä päiviä.

Nyt on tosin kauniit lumikinokset ulkona – olleet vähän aikaa. Mutta taas sataa ja vettä tietenkin. Taivas on harmaa, vain hieman sinertäviä siivuja häämöttää, tiet liukkaat. Hiihtämäänkin ehdin muutaman kerran maaliskuun alussa, mutta sitten flunssa iski. Ensin se oli Marilla, meidän työntekijällä. Lieneekö talilla palelluttanut itsensä, kun on sellainen hevostyttö. Mari kuitenkin tuli töihin ja niiskutti ja yski aikansa, mutta oli kyllä sairaslomallakin. Sitten flunssa iski Heimoon. Minä keekoilin, ettei minuun taudit pysty kun olen niin vastustuskykyinen. Vaan kuinka ollakaan. Iskihän se. Kai olin siten pisimmän aikaa kurjassa kunnossa. Liekö sitten syynä se, kun en ehtinyt lepäillä. Oli niin tiukkaa noiden lehtien taiton kanssa, että aamusta iltaan riitti työsarkaa. Tein kahta lehteä yhtä aikaa ja puhelinhakemistoa. Kempeleen Yrittäjien ja Haukiputaan Yrittäjien lehteä ja siinä alussa oli vielä Pudasjärvelle Pudisluurin tekemistä ja välissä Utajärven lukion 25-vuotisjuhlalehti. Meinasi toisinaan vähän mietityttää, että mihinkähän se tämä mainos tai juttu sitten piti laittaakaan, kun kaikki taittotyöt olivat tietokoneella auki yhtä aikaa. Välillä piti tehdä joitain esitteitä ja/tai kirjeitä, joten tosi kiirettä riitti. Niin – nyt kun joutaisi sairastamaan, niin enhän minä enää sairas olekaan. Mutta ei kai kannata valittaa siitä, ettei ole enää sairas…

Uusi työntekijämme, oppisopimuksella tullut Elisa oli muutaman päivä sairaana, joten nythän se flunssa-aalto on sitten kärsitty.

Päivän lehdetkin tuli kaikessa kiireessä vain äkkiä silmäiltyä. Mutta päivän polttavat puheenaiheet olivat ensin oikeusjuttu “Pääministerin morsian” -kirjan tiimoilta ja nyt sitten (eri) ministerin tekstiviestittely. O tempora o mores!

Kyllä varmaan olisi mieluisempaa meidän ministereille jäädä historiaan suurina valtiomiehinä, eikä naisten kustannuksella. Hiukan sääliksi jo tuppaa käymään.

Olen lukenut “Pääministerin morsian” -kirjan. Minun mielestäni se oli vain lapsellinen “höpötys”. Kumma että siitäkin on voinut oikeusjutun arvoista asiaa löytyä, ihmettelen minä. Pitääkö se lukaista uudelleen. “Pääministerin morsian” oli huonosti kirjoitettu ja erittäin pitkäpiimäinen ohueksi kirjaksi. Teki oikein tiukkaa, että sai luettua, vaikka luen paljon ja erilaista kirjallisuutta, niin tuo oli kyllä yksi työläimpiä “lukuelämyksiä”. Mutta täytyy nostaa hattua kirjoittaja Ruususelle, kun on onnistunut noin huonolla kirjalla saamaan niin suuren julkisuuden. Ei sitä jok´ikinen siihen pystykään. Varmaankin olisi paljon, paljon kiinnostavampia rakkaustarinoita ihmisillä kerrottavanaan, mutta kun ei ole julkisuuden henkilöitä osapuolina, ei niitä koskaan julkaista – eikä suurinta osaa koskaan kirjoitetakaan. Mikä on sekin harmi.Olisi kyllä iso asia, jos tietäisi vanhempiensa, isovanhempiensa jne. tarinat, sekä rakkaus- että muut elämiseen liittyvät seikat. Paljon tietoa ja ainakin sukua kiinnostavaa tarinaa jää pimentoon. Vanhempi siskoni, Laila, joka asuu Etelä-Ruotsissa Skånessa, harrastaa sukututkimusta ja kun hän kertoilee, mitä on tietoonsa saanut, alkaa mielikuvitus lentää ja minulla onkin “pää täynnä” lukemattomia kuvitteellisia tarinoita, joita sitten jatkan mielessäni vaikka lenkillä ollessani. Vapaa-ajalla hyvästä mielikuvituksesta on suuri hyöty, kun antaa vain ajatuksen lentää, niin työkiireet unohtuvat. Pääsee ikään kuin toiseen maailmaan.

Samoin tapahtuu kun käväisen kirpputoreilla. Joskus takavuosina ihmettelin, kun tuttavani jatkuvasti kulki kirpputoreilla. Mitä siellä muka on? Jotain vanhaa roinaa.

Sitten jossain vaiheessa etsin jotain vanhaa juttua, jota mielestäni tarvitsin ja kun kiertelin kirpputoreja, huomasin mitenkä ne ovat ihan eri maailmaa. Muut asiat kyllä pyyhkityvät mielestä, kun katselee ihastuttavia, vihastuttavia, ajatuksia ja muistojakin herättäviä, kuluneita leluja, kukahan niilläkin on leikkinyt ja millaisia leikkejä? Kuluneet ja kulahtaneet vaatteetkin ovat olleet joskus uusia ja niin ihania. No, täytyy kyllä välillä ihmetellä oikeasti, mitenkä hinnoittelu ei aina ole kohdallaan. Vanhanaikaisia, likaisia, nyppyisiä, ruttuisia ja jopa resuisia vaatteita saatetaan myydä usealla eurolla ja vedoten siihen, kun se on jokin merkkituote, tai on ollut joskus muotia. Vaikka tavara olisi kuinka rakas omistajalleen ollut aikoinaan, pitäisi kyllä vähän miettiä, mikä sen tämän päivän todellinen arvo on. Sitten sellaisia helmiä näkee joskus. On niitä tarttunut minunkin kotiini (ei kaikki tavarat sitten varsinaisia helmiä tietenkään ole, muuten vain mukavia). Lamppua, kirjaa, kirjahyllyä, pihakoristeita ym. Aikansa kun niitä katselee, voi sitten palauttaa takaisin kiertoon.

Esimerkiksi kalliisti ostetun hyllystön lahjoitin pois ja ostin tilalle kirpputorilta. Se on vieläkin minulla ja aion siirtää sen työhuoneeseeni jossain vaiheessa. Kun vietän työhuoneessani niin paljon aikaa, niin eikös sen voi sitten sisustaa kuin kodin?

Muuten – se tavara, mitä etsin kirpputoreilta silloin, kun aloitin tutustumisen kirppareihin, oli kirnu. Kävelysauvat tuulikaapissa aina olivat jaloissa, kun eivät pysyneet pystyssä ja ajattelin että kirnussa ne pysyvät. Ja ovat pysyneet. Kirnu on tosi kiva kävelysauvojen pitopaikka. Vie minimaalisesti lattiatilaa, eivät kaadu sauvat jalkoihin, eivät ole haitalla, eikä kirnuun mahdu mitään muuta roinaa. Siinä on kirnulle hyvä uusiotehtävä.

Epäonnistunut kirpputoriostokseni on sitten sähkötakka. Hankin sen kesähuoneeseen (erillisessä varastorakennuksessa) ja maksoin siitä 47 euroa. Vähän mietin sitä hintaa ja takan koristeesta oli pala pois, mutta takka oli pieni, siro ja ihan kivan näköinen. Takka toimii ihan hyvin, lämmittää ja keinohiilet hehkuu upean punaisina. Mutta – takka on niin isoääninen (tuulettimen siivet “roklottavat”), että sitä ei viitsi kuunnella. Ja se miksi ostos oli moka, on hinta. Samanlaisen takan olisinkin saanut halppistavaratalosta 55 eurolla. Uuden, ehjän, ja äänikään ei olisi ollut niin hirveä. Ehkä vien sen Toppilan kierrätyskeskukseen ja ostan tilalle sähköllä toimivan patterin. Kesähuoneessa nukkuvat mielellään kesävieraat. Viileinä öinä lämpö on joskus tarpeen, eikä tulee kylmänkosteaa tunnetta. Muistatko mille se tuntuu ja tuoksuu? Se kylmänkostea?

Lukeehan näitä minun sepustuksia juuri kukaan muu kuin omat lapset? Ei ainakaan palautetta ole tullut. Paitsi että joku roskapostilähettäjä löysi lähetystavan blogini kautta. Ja sitä postia sitten tuli. Tunnin aikana saattoi tupsahtaa pari sataa viestiä sähköpostiini! Onneksi sekin asia on hoidettu. Voisi olla yhtä kamalaa jos tekstareita tulisi parisataa…