Arkisto: joulukuu, 2007
Joulunajan tunnelmia
Niin se vain joulun aika alkaa olla lopuillaan. Jouluaamuna kävin Maikkulan kirkossa. Heräsin klo 8.30 ja Internetistä katsoin, missä on seuraava tilaisuus ja klo 9 alkoi joen toisella puolella Maikkulassa, joten ajelin sinne. Tie oli aivan jäinen, muuten oli aivan hieno ilma. Tapasin siellä Puolangan eläkkeellä olevan kirkkoherran Kyösti Juntusen Leena vaimonsa ja aikuisen poikansa […]
Tuusniemellä käynti, Ritvan 22-v synttärit ja jouluaatto
Kävin lauantaina ja sunnuntaina joulumatkalla Tuusniemellä, jossa auton vuoksi tuli moni vaiheita. Kävin kahvilla Matin ja Liisan asemalla Lapinlahdella, kun tyttäreni Lea ja Lasse sattuivat samaan aikaan menemään Kajaanista Helsinkiin jouluksi Espanjaan suuntautuneelle matkalle. Autoni ei lähtenytkään käyntiin monista yrityksistä huolimatta (polttoaineen jäänestot, hinaaminen). Jätin auton siihen ja läksin Lean ja Lassen kyydissä Toivalan Essolle, […]
Yli-Iissä käynti
Yli-Iin Reserviläiset ovat tilanneet meiltä palveluhakemiston tekemisen, jonka merkeissä olin yhden iltapäivän kuluneella viikolla paikkakunnalla. Mielikuvat paikkakunnasta olivat kolmen vuoden takaa, jolloin sinne viimeksi teimme vastaavan hakemiston. Kunnanvirastolla tuntui kuin olisin käynyt siellä menneellä viikolla. Niin samalla tavalla ystävällisesti kunnanjohtaja Rauni ja kunnansihteeri Pekka ottivat minut vastaan, kävimme läpi hakemistoasiat ja siirryimme kahvihuoneeseen, jossa näköalana […]
Joulun ajan kuulumisia perjantaina 21.12!
Joulukuun alku oli vielä tosi kiireistä aikaa, kun teimme Pudasjärven Yrittäjien lehteä, joka ilmestyi ennen Itsenäisyyspäivää. Sitten helpotti työkiireissä siinä mielessä, että ei ollut tiukkaa aikarajaa jonkin tuotteen valmistumisessa. Aloitimme välittömästi Yli-Iin hakemiston tekemisen painattamalla ja postittamalla ”tarkista numerosi” –lehden jokaiseen yli-iiläiseen talouteen. Heti perään teimme samankaltaisen lehden Pudasjärvelle, jossa sielläkin on alkamassa Pudisluuri hakemiston […]